Kaarina Lehtisalo

Monipuolinen viestinnän ammattilainen

Olen Kaarina Lehtisalo, tamperelainen toimittaja, käsikirjoittaja ja sisällöntuottaja. Olen tottunut luomaan tekstejä erilaisiin tarkoituksiin ja eri viestintävälineisiin: urallani olen kirjoittanut sekä 120 merkin puhelinuutisia että 150-sivuisen englanninkielisen historiikin aiheesta, josta en etukäteen tiennyt yhtään mitään. Kirjoittamiani satuja on kerrottu Eila Roineen suulla Pikku Kakkosessa ja hankkimiani taustatietoja on kuultu Tampere-talon toimitusjohtajan puheissa.

Olen kirjoittajana sekä luova että säntillinen. Pystyn ymmärtämään tarinoiden lumoa, mutta tekstini on aina myös totta: faktat on tarkistettu ja sanat ja nimet oikein kirjoitettu.

Toimittajan urani aloitin Uudellamaalla paikallislehdissä 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Televisio- ja radiotyö tuli tutuksi 1990-luvulla tiedotusopin opintojen ohessa Tampereen yliopistossa. Tein mm. dokumenttiohjelman TV2:n urheiluohjelmien toimitukselle suomalaisen jääkiekon vuosikymmeniä kestäneestä mitalien kilvoittelusta: Tätä peliä Suomi ei voi hävitä (1993).

Uutistoimittajana työskentelin 1990-luvun puolivälistä lähtien aina 2000-luvun alkuvuosille. Olin toimittajana Aamulehden Alexpressin uutistoimituksessa, mistä lähetettiin mm. maailman ensimmäiset tekstiviestiuutiset. Myöhemmin Alexpress sulautui emoyhtiö Alma Mediaan ja me toimituksen väki siirryimme toimittamaan Aamulehti.fi:n verkkosivuja.

Valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta 1999, mutta olen täydentänyt opintojani myös digitaalisen median sisällönsuunnittelijana. Tämän koulutuksen myötä sain tilaisuuden tutustua it-alan ihmeisiin. Omaksi yllätyksekseni päädyin kirjoittamaan historiikin aiheesta, joka oli minulle ennalta täysin vieras, jopa käsittämätön. Keräsin tietoja useilla eri kielillä pohjoismaisten yliopistojen tietoverkkoyhteistyöstä ja kirjoitin englanniksi historiikin The History of NORDUnet, joka kertoo samalla Internetin ensi askelista Pohjois-Euroopassa.

Sain jälkikasvua sekä vuonna 2005 että 2006, ja lasten ansiosta myös työurani sai aivan uuden käänteen: innostuin kirjoittamaan käsikirjoituksia Pikku Kakkosen juontajille. Erityinen huippuhetki oli päästä kirjoittamaan veteraaninäyttelijä Eila Roineelle. Käsikirjoittamani ”Eilan sadut” ovat keränneet Yle Areenassa kymmeniätuhansia katsomiskertoja.

Lasten kasvaessa kasvoin itsekin ulos lastenohjelmista, ja halusin lisätä osaamistani viestinnän eri tehtävissä. Minulle tarjoutui tilaisuus päästä vuodeksi mukaan Tampere-taloon viestinnän ja markkinoinnin tiimiin. Kokemus oli ainutlaatuinen, sillä kyseisen vuoden aikana Tampere-talo muuttui valtavasti: talon historian laajin remontti valmistui, ja taloon avattiin uusi myymälä ja ravintola palvelemaan sekä Tampere- talon että talon uuden Muumimuseon asiakkaita. Tätä kautta sain arvokasta kokemusta kulttuurialasta ja yritysmaailmasta – ja repertuaarini kirjoittajana laajeni entisestään.

Erityisen iloinen olen siitä, että olen saanut tehdä paljon erilaisia töitä, olen oppinut kirjoittamaan aina tilanteen ja tekstin tarkoituksen mukaan. Aina olen ajatellut myös lukijaa tai katsojaa: olipa vastaanottaja it- alan insinööri tai televisiota katsova neljävuotias lapsi, olen halunnut saada hänet mukaan ja antaa hänelle jotakin uutta ajateltavaa, jotakin kiehtovaa.