Outi Rantala

Olen vapaa toimittaja Etelä-PohjKuvassa Outi Rantalaanmaalta, Seinäjoelta. Yksittäisten lehtijuttujen lisäksi toimitan kokonaisia julkaisuja. Parin viime vuoden aikana olen työskennellyt jonkin verran myös mediataloissa uutistyössä toimitusten vahvistuksena. Osallistun lisäksi kaupunkimarkkinointiin liittyvän kampanjan toteuttamiseen. Työalueenani on koko Suomi, mutta pääosin työskentelen kotimaakunnassani ja sen lähiympäristössä.

Ilmaisuni on maanläheistä, mikä saattaa johtua siitä, että toimittajan juureni ovat vankasti paikallislehtimaaperässä. Lähestyn aiheita ja ihmisiä mutkattomasti. Olen perusominaisuuksiltani tiiviin ja pelkistetyn tekstin kirjoittaja, mutta sittemmin oppinut luomaan tarinointiin rönsyjä. Eräs kollega antoi joskus palautetta, että olen ikäisekseni nopea. Otin tämän kehuna. Varmaankaan hän ei tarkoittanut satasen juoksua.

Olen työskennellyt toimittajana vuodesta 2005. Minulla on tätä ennen työhistoriaa liike-elämässä noin 15 vuoden ajalta. Perustin toiminimen vuonna 2010. Yrittäjyys sopii minulle erittäin hyvin. Olen aktiivisesti mukana Seinäjoen Yrittäjänaisten toiminnassa. Koiraharrastus täyttää mukavasti vapaa-aikani, mutta pidän myös sunnuntailoikoilua arvossa.